Autoala haluaa Saksan mallin Suomeen: 400–800 euron säästö vai kuluttajan suojan heikkeneminen?

Autoalan Keskusliitto (AKL) esittää, että käytetyn auton virhevastuulle asetettaisiin Saksan malliin yhden vuoden aikaraja ja vastuun sisältöä tarkennettaisiin. Tiedotteen mukaan syyskuussa 2026 valmistunut Aula Research Oy:n ja Value Clinic Oy:n Suomalaisten autoilu -tutkimus arvioi, että nykyisen järjestelmän epävarmuus nostaa käytettyjen autojen hintoja 2–4 prosenttia.

Tavallisella 20 000 euron autolla tämä tarkoittaisi 400–800 euron ”ylimääräistä” kustannusta, ja 300 000 vuosittaisella liikkeestä tehdylle kaupalle laskennallinen kokonaissäästö olisi 120–240 miljoonaa euroa.

Esitys kuulostaa kuluttajalle houkuttelevalta: selkeämmät pelisäännöt, vähemmän riitoja ja edullisemmat autot. Kriittinen tarkastelu paljastaa kuitenkin, että kyse on ennen kaikkea myyjien riskin ja kustannusten vähentämisestä, jonka hyötyjen siirtyminen ostajille on epävarmaa ja jonka hinta voi olla heikentynyt suojan taso.

Nykyinen järjestelmä on tapauskohtainen mutta ei täysin rajaton

Suomessa käytetyn auton virhevastuulle ei ole kiinteää vuosirajaa. Kuluttajansuojalain mukaan tavaran tulee vastata sitä, mitä saman tyyppisiltä tavaroilta voi kohtuudella odottaa ottaen huomioon ikä, ajokilometrit, hinta ja myyjän antamat tiedot.

Virheeksi ei lasketa normaalia kulumista, vaan ennenaikaista rikkoutumista tai sitä, että auto on huonommassa kunnossa kuin ostaja on perustellusti voinut olettaa.

Ensimmäisen vuoden ajan on vahva olettama: jos vika ilmenee vuoden kuluessa luovutuksesta, sen katsotaan olleen autossa jo kaupantekohetkellä, ellei myyjä toisin näytä (käänteinen näyttötaakka).

Tämän jälkeen näyttötaakka siirtyy ostajalle, mutta vastuu voi jatkua osien odotettavissa olevan kestoiän mukaan.

Saksassa lakisääteinen vastuu on lähtökohtaisesti kaksi vuotta, mutta käytettyjen autojen kaupassa se voidaan, ja käytännössä usein rajataan, sopimuksella yhteen vuoteen. EU-säännöt sallivat jäsenmaiden antaa mahdollisuuden lyhentää vastuuaikaa käytetyissä tavaroissa vähintään yhteen vuoteen.

AKL:n väite, että vain Suomi ja Alankomaat jättävät vastuun ilman ajallista takarajaa, vastaa pitkälti Euroopan kuluttajakeskuksen kuvaamaa eroa Suomeen ja Saksaan. Suomessa arviointi on aidosti tapauskohtaista, mikä lisää ennakoimattomuutta molemmille osapuolille.

Tutkimuksen 2–4 prosentin arvio on spekulatiivinen

Tiedotteen mukaan noin kolme vuotta vanhojen ja 60 000 kilometriä ajettujen autojen hinnat olivat Suomessa keskimäärin 17 prosenttia korkeammat kuin Saksassa. Suurin osa erosta selittyy autoverolla, arvonlisäverolla ja markkinoiden rakenteellisilla tekijöillä. Tutkimus erottaa tästä 2–4 prosentin osuuden Suomen tulkinnanvaraisemmalle kuluttajansuojamallille.

Julkista, yksityiskohtaista menetelmäkuvausta tai aineistoa ei ole helposti saatavilla. Aula Research ja Value Clinic ovat tehneet autoalan toimeksiantoja.

Hintojen erottelu verojen, ilmaston (Suomen suola, pakkanen ja teiden kuluttavuus lyhentävät todellista kestoikää), markkinakoon, kysynnän ja laadun erojen välillä on haastavaa. Jos malli hinnoittelee Suomen olosuhteiden aiheuttamaa reaalista korjaustarvetta ”epävarmuudeksi”, säästöarvio on ylioptimistinen.

Täysi siirtyminen myyjien alentuneesta riskistä kuluttajahintoihin ei ole itsestäänselvyys. Liikkeet voivat parantaa katteitaan, etenkin kun kilpailu ei ole täydellistä ja moni ostaja ei vertaile riittävästi. Laskennallinen 120–240 miljoonan euron vuosittainen säästö perustuu oletukseen tasaisesta vaikutuksesta kaikissa kaupoissa.

Taustalla on myös KRIL:n linjanmuutos

Esitys ei synny tyhjiössä. Keväällä 2026 Kuluttajariitalautakunta (KRIL) linjasi useissa täysistuntoratkaisuissa, että myyjän virhevastuun alaisen vian korjauksen on oltava kuluttajalle täysin maksutonta.

Aiemmin on usein jaettu kustannuksia, jos korjaus paransi auton kuntoa (”tasonparannus”). AKL on kritisoinut linjaa jyrkäksi muutokseksi ja todennut, että käytetyn auton kuluminen on jo hinnoiteltu kaupassa, eikä myyjän tulisi kantaa vastuuta hyvinkin vanhoista autoista.

KaaraTV on aiemmin käsitellyt linjausta kuluttajan näkökulmasta: se selkeyttää oikeuksia ja vastaa EU-oikeuden vaatimuksia maksuttomasta oikaisusta. AKL:n hallitusohjelmaehdotus voidaan lukea vastauksena tähän ja laajempaan epävarmuuteen.

Ongelmat ovat muualla kuin aikarajassa

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) vuonna 2024 julkaisema tutkimus yli tuhannesta kuluttajaneuvonnan tapauksesta käytettyjen autojen kaupasta osoittaa, että tyypilliset ongelmat alkavat ennen kauppaa: virheelliset tai puutteelliset tiedot kunnosta, historiasta tai varustelusta.

Auto myydään ”huollettuna” tai ”kuntotarkastettuna”, mutta se hajoaa pian. Reklamointi on takkuista: myyjä ei vastaa, pompottelee tai kiistää vastuunsa.

Ajoneuvot muodostavat noin neljänneksen tai enemmän kuluttajaneuvonnan yhteydenotoista, ja käytetyt autot ovat suurin ryhmä.

Yhden vuoden kova raja vähentäisi joitakin myöhempiä riitoja, mutta se ei korjaa tiedonanto- ja reklamaatio-ongelmia.

Päinvastoin: kun vastuu päättyy selkeästi, piilevien vikojen riski siirtyy enemmän ostajalle. Kolmevuotiaan, 60 000 kilometriä ajetun auton vaihteisto tai moottori, joka pettää 14 kuukautta kaupan jälkeen, voi olla juuri sellainen tapaus, jossa nykyinen järjestelmä antaa ostajalle paremman mahdollisuuden vaatia hyvitystä, jos vika on ollut olemassa jo luovutushetkellä.

Selkeys on hyvä, heikennys ei automaattisesti

Ennakoitavuus hyödyttää molempia osapuolia. Epäselvät säännöt nostavat kustannuksia riitoina, vakuutuksina ja varauksina. Saksan malli on yksinkertainen, mutta se on myös kuluttajalle kapeampi suojan taso monimutkaisessa ja kalliissa tuotteessa, jonka elinkaari on pitkä.

Parempi lähestymistapa olisi vahvistaa olemassa olevaa järjestelmää: pakollisemmat ja dokumentoidut ennakkotarkastukset, selkeämmät tiedonantovelvollisuudet, tehokkaampi valvonta (KKV on jo puuttunut isojen toimijoiden kuten Kamuxin ja Sakan käytäntöihin) ja nopea, ennakoitava riidanratkaisu.

Suomen olosuhteet ja autojen teknistyminen tekevät virhearvioinnista vaikeaa. Tämä puoltaa tarkempia sääntöjä vastuun sisällöstä, mutta ei välttämättä kovaa aikarajaa, joka leikkaa suojan pois.

Kuluttajalle tärkeintä on tietää, mitä suojalla saa. AKL:n esitys lupaa säästöä, mutta se perustuu teollisuuden tilaamaan arvioon, jonka täysi siirtyminen hintoihin on epävarmaa.

Ostajan kannattaa edelleen vaatia kuntotarkastusta, kirjallista kuntoarviota ja huolellista dokumentointia riippumatta siitä, muuttuuko laki vai ei. Selkeämpi kuluttajansuoja on kannatettava tavoite, kunhan se ei tarkoita heikompaa suojaa.

Antti Liinpää, KaaraTV