Kia EV3 -mallisto laajenee odotetulla nelivedolla
Suomen ja maailman vuoden autoksi valittu Kia EV3 saa vihdoin suomalaisten odottaman nelivedon. Uusi EV3 AWD tarjoaa 265 hevosvoimaa, ison akun ja kunnon talvivarustelun alle 46 000 euron lähtöhintaan. Mutta riittääkö maltillinen latausteho kaatamaan luokan uuden kuninkaan?
Suomessa ja maailmalla asiallisen hyvän vastaanoton saanut Kia EV3 ottaa seuraavan loogisen askeleen kohti suomalaisten autoilijoiden sydämiä. Viime vuonna Vuoden Autoksi niin Suomessa kuin maailmallakin valittu kompakti katumaasturi täydentää mallistoaan nelivetoversiolla. EV3 AWD -mallin hinnat alkavat 45 790 eurosta.
EV3 on ollut Kian historian parhaita onnistumisia sähköautomarkkinalla: se nousi nopeasti maamme toiseksi myydyimmäksi vajaavetoiseksi täyssähköautoksi ja piti hallussaan kuudetta sijaa kaikista täyssähköautoista.
Nelivedon puute on kuitenkin monelle suomalaiselle kynnyskysymys, joten uuden AWD-version odotetaan vauhdittavan myyntiä entisestään.

Reilusti tehoa ja pitkä toimintamatka
Uusi Kia EV3 AWD ei ole pelkästään etenemiskykyisempi, vaan myös tuntuvasti pirteämpi kuin takavetoinen sisarensa. Nelivetojärjestelmän yhteisteho on 195 kilowattia (265 hevosvoimaa) ja maksimivääntö 385 newtonmetriä.
Kuljettaja voi säätää nelivedon toimintaa, kaasun vastetta ja ajokäytöstä Drive Mode -kytkimen ajo-ohjelmien kautta.
Suomalaisittain tärkein uutinen liittyy akkukokoon: neliveto on aina varustettu suuremmalla 81,4 kilowattitunnin (kWh) akulla. Tämän ansiosta WLTP-mittauksen mukainen toimintamatka on nelivedollekin kunnioitettavat 572 kilometriä.
Vaikka talvipakkaset tunnetusti nipistävät sähköautojen toimintamatkaa, lähtötaso on sen verran korkealla, että arjen toimintasäde säilyy useimmille enemmän kuin riittävänä.
Latauspuolella Kia luottaa tasaiseen latauskäyrään. Akun pikalataus välillä 10–80 % sujuu optimiolosuhteissa 31 minuutissa. Maksimilatausteho on 128 kilowattia, joka toki on moneen samanhintaiseen kilpailijaan verrattuna vaatimattomalla tasolla.

Varustelu vastaa pohjoisen vaatimuksiin
Suomeen tuotavassa Earth-aloitusmallissa on jo vakiona varusteita, joista monilla kilpailijoilla joutuu maksamaan lisähintaa. Suomalaisen autoilijan kannalta merkittävimmät vakiovarusteet ovat lämpöpumppu ja akuston esilämmitys, jotka ovat elinehto sähköauton talvitaloudellisuudelle ja nopealle pikalataukselle talvella. Myös lämmitettävä ohjauspyörä kuuluu pakettiin.
Ohjaamossa hallitsee Kian uusi ccNC-käyttöliittymä, joka koostuu näyttävästä kolmoispanoraamanäytöstä (12,3” mittaristo, 5,3” ilmastointipaneeli ja 12,3” tietoviihdenäyttö). Järjestelmä tukee verkon yli tehtäviä OTA-päivityksiä.
Mallivuosiuudistuksen (MY27) myötä Kia on kuunnellut myös perheellisten palautetta: kaikissa malleissa Earth-tasosta ylöspäin on nyt vakiovarusteena takaistuinten selkänojan kallistussäätö, mikä parantaa matkustusmukavuutta tai antaa tarvittaessa muutaman lisälitran konttiin.
Varustetasoissa valinnanvaraa – dynaamisuutta kaipaaville GT-Line
Noin 45 800 euron Earth-malli on helposti laajennettavissa turvallisuus- ja mukavuuspaketeilla (ADAS Pack ja Premium Pack). Jos kaipaa suoraan täyttä kattavuutta, tarjolla ovat ylellisempi Inspiration (50 316 €) sekä urheilullisuutta korostava GT-Line (52 260 €).
Inspiration tuo mukanaan muun muassa sähköauton parhaisiin puoliin kuuluvan virran ulosoton (V2L), Harman & Kardonin äänentoiston ja digitaalisen avaimen. GT-Line puolestaan erottuu edukseen urheilullisemmilla puskureilla, omilla 19-tuumaisilla vanteillaan ja ilmastoiduilla etuistuimilla.
Molempiin huippuversioihin on saatavilla 1 560 euron hintainen Tech Pack, joka tuo mukanaan muun muassa erittäin kätevän 360 asteen Around View -kamerajärjestelmän, tuulilasin HUD-heijastusnäytön sekä mittaristoon heijastuvan katvealuemonitorin.
Tulossa vieläkin tehokkaampi EV3 GT
Suorituskyvyn nälkäisille Kia vilauttaa jo tulevaa. Myöhemmin kesällä esitellään malliston kruunaava EV3 GT. Se nostaa tehot 215 kilowattiin (292 hv).
GT-malli saa sähkösäätöisen iskunvaimennuksen, alcantara-verhoillut puolikuppi-istuimet neonvihreillä tikkauksilla sekä Kian isommista EV6 GT -malleista tutun Virtual Gear Shift -virtuaalivaihteiston.
Järjestelmä imitoi polttomoottoriauton vaihteenvaihtoja ja moottorin äänimaailmaa, mikä tekee ajokokemuksesta perinteistä, usein hieman kliinistä sähköautoa osallistavamman.
Antti Liinpää, KaaraTV