Mikä KaaraTV?

Tervehdys!

Aloin koeajamaan ja testaamaan autoja ammattimaisesti vuonna 2002. Ensimmäinen autoilun tv-ohjelmani Koeajo.tv alkoi Nelosella vuonna 2004. Koeajo.tv:tä seurasi Nelosen Start!, jota tuotin ja toimitin vuosina 2006-2014 reilu 300 ohjelmajaksoa. Viimeisin ohjelmani perinteisessä lineaarisessa televisiossa oli Kaara, jota esitettiin TV5:llä ja Kutosella vuosina 2014-2016. 

 

Tuottajana ja toimittajani minulla on siis "matkamittarissa" tuhansia uusien sekä käytettyjen autojen koeajoja ja ko. autojen koeajovideoita ym. muita videoita sekä satoja televisio-ohjelmia.

Kun ryhdyin tuottamaan heinäkuussa 2019 usean videon viikkotahtiin autovideoita Kaara Television YouTube-kanavalla, kanava lähti nopeasti kasvamaan. Samalla aloin saada vanhoilta Nelosen Startin ja Kutosen Kaaran katsojilta toiveita, että autoiluohjelmani palaisi televisioon.

Kaara Television YouTuben vuosi oli huikea. Aikavälillä 15.7.2019-15.7.2020 kanavan videot keräsivät 1,9 miljoonaa katselukertaa, joka tarkoittaa, että viikossa videoitani katsottiin keskimäärin 35.000 kertaa ja päivässä 5.000 kertaa. Kiitoksia kaikille katsojille!

Melkoisella todennäköisyydellä perinteisen lineaarisen television aika on minun osaltani ohi, paitsi jos joku kanava on valmis maksamaan ohjelman tekemisestä.

 

Sillä mallilla, jolla mm. Kaara ja kaksi viimeistä Start!-vuotta tuotin, jossa minä tetsaan sisällön ja maksavat asiakkaat eli ohjelmayhteistyökumppanit kasaan, ei houkuttele.

 

On huomattavasti palkitsevampaa tuottaa sisältöjä suoraan katsojille, jotka arvostavat työtäni. He taas maksavat pienen kuukausittaisen summan päästäkseen katsomaan ohjelmia ja videoita. Tai vuosimaksun, jonka hankkimalla saa kaiken uuden KaaraTV:n arvosisällön käyttöön edullisemmin.

 

Näin kukaan kateellinen ei pääse nimettömänä puskista kantelemaan viestintävirastolle eli Traficomille, että toimittaja Liinpään ohjelmassa on ohjelmayhteistyökumppaneita, vaikka eihän se missään vaiheessa ollut mikään salaisuus. Joka ohjelmassa luki: "Ohjelma sisältää tuotesijoittelua". Lisäksi minä kerroin saman asian lähes jokaisessa ohjelmassa.

 

Kiitin kumppaneita, sillä mahtavilla ja minun suuresti arvostamillani yhteistyökumppaneilla, kuten St1, Continental, Tori.fi, Defa ja POP Vakuutus ja heidän panoksellaan rahoitettiin Kaaran journalistiset koeajot, jotka edustivat Kaara-ohjelman sisällöstä yli 80 prosenttia. 

Nyt tuotan jälleen autoiluohjelmaa entisille Nelosen Startin ja Kutosen Kaaran katsojille sekä kaikille muille autoista ja minun tyylistäni pitäville, jotka haluavat tukea ohjelmatuotantoa ja koeajojen sekä muun autosisällön tuottamistani. Kiitoksia kovasti kaikille jo nyt mukana oleville katsojille ja tukijoille sekä lämpimästi tervetuloa kaikille uusille! Te mahdollistatte ohjelman ja kaiken KaaraTV:n arvosisällön jäsenalueen sisällön tuottamisen.

AnttiTV:n digitaalisten sisältöjen lisäksi tuotan releventteja autoilusisältöjä Nettiauton Taukopaikalle ja Nettiauton YouTubeen sekä hyödyllisiä veneilysisältöjä Nettiveneen Taukopaikalle ja Nettiveneen YouTubeen.

Tarjoan myös pitkän kokemukseni kaikkien niiden käyttöön, jotka kaipaavat apua nykyisessä automerkkien, -mallien, -luokkien ja -uutuuksien viidakossa osaamista, kokemusta ja tukea omaan uuden auton valintaan. Palveluitani, kuten videopuhelulla toteuttavan autokonsultaation voi tilata osoitteessa: kaaratv.com/book-online

Ideoita, toiveita, ajatuksia, ruusuja ja risuja voi lähettää alla näkyvään sähköpostiosoitteeseen. Kiitos!

Antti Liinpää, tuottaja/toimittaja, KaaraTV

antti@kaaratv.com

Mikä KaaraTV?
Tilaa uutiskirjeemme!

KaaraTV tai Kaara Televisio on pitkän linjan koeajo-ohjelman ja television autoiluohjelman tuottajan ja toimittajan Antti Liinpään oma blogi- ja videoblogi-kanava, joka pureutuu autoilun ja liikkumisen kiehtovaan maailmaan.

Lue lisää

 

  • White Facebook Icon
  • White YouTube Icon

© 2014-2020 by Tuotantotalo Samuus Oy